Viime päivien kansainvälisiä uutisotsikoita hallitsee Venäjä ja Ukraina. He valmistautuvat suurhyökkäykseen, Venäjä uhittelee Ukrainaa, Pelotteleeko Venäjä vai valmistautuuko hyökkäykseen. Otsikoita riittää ja Eurooppa kulkee varpaillaan: tehdään julkilausumia, vaaditaan diplomatiaa, viritellään talouspakotteita.

Olemme jälleen tilanteessa, jossa kysellään pitäisiko järjestää kansanäänestys Natoon liittymisestä. Itse mietin ennemminkin sitä, kannattaako kansalta kysyä! Minkalaisen tiedon varaan kansa rakentaisi mielipiteensä, vai riittääkö yksinkertaisesti vain mielipide – mutu?

Jokaiselle mieleentulevia kansanäänestyksiä lienee viimeisimpänä brexit Britanniassa ja meidän vuoden 1994 EU-kansanäänestys, jossa 56,9% suomalaisista kannatti liittymistä.

Kyllä, minulla on mielipide asiasta

Se on vahvistunut viimeisen puolen vuoden aikana. Hyppään ajassa taaksepäin aikakauteen, jolloin Suomen lyhyt itsenäisyys oli veitsenterällä. Veljeni kuoleman jälkeen hänen kirjahyllynsä sisältö on ollut kasattuna olohuoneeni pöydillä. Kaksi Väinö Tannerin elämänkertaa, useita teoksia Risto Rytistä, J.K.Paasikiven järkälemäinen päiväkirjakooste, erikoisreportaaseja ja kaikkea pientä sälää.

Olen lukenut niitä nyt puoli vuotta. Välillä voin todella pahoin, kun ajattelen sitä, miten vaikeaa Suomessa oli 1930-luvun loppupuolella nähdä tai myöntää oman maan mahdollinen ajautuminen mukaan euroopalaiseen suursotaan. Pienten valtioiden, kuten Puolan ja Viron tilannetta seurattiin Suomessakin sympatialla, ja niiden kohtalosta sai kritiikkiä yhtälailla Saksa kuin Neuvostoliittokin. Kirjassa Oulu ja oululaiset sodissa 1918 ja 1939-1945 mm. Risto Kenttä kirjoittaa, kuinka työväenlehdissä valettiin uskoa siihen, että Suomi välttyy kriisiltä; työttömyys nähtiin niissä sodan uhkaa konkreettisemmaksi ongelmaksi!

Jo ennen sotaa, 1930-luvulla, pelkkä suomalaisuus oli riittänyt Neuvostoliitossa vankileiripassitukseen tai niskalaukaukseen. Ensin Stalin tappoi suomalaiset punaupseerit ja sitten kommunistijohdon, koska he eivät olleet onnistuneet tehtävässään tuhota Suomen kapitalistista järjestelmää. Teurastus laajeni kaikkiin Neuvostoliitossa eläviin suomalaisiin ja kiihtyi kansanmurhaksi.

Kirjassa Oululaiset sodissa historoitsija Olavi K.Fält kirjoittaa artikkelissaan Eheytymisen aika, siitä kuinka sisällissodan jälkeisessä Oulussa, maltillisesta yhteiskunnallisesta kehityksestä huolimatta, työväestö radikalisoitui pinnan alla, ja Oulusta kehittyi Suomen kommunistisen puolueen Neuvostoliittoon suuntautuva maanalainen etappikeskus ja koko Pohjois-Suomen alueen merkittävä piirikeskus. Mitään tilastoja en ole nähnyt siitä, paljonko Oulusta ja Pohjois-Suomesta lähti radikalisoitunutta työväkeä Venäjälle murhattavaksi. Kuinka moni suomalainen tiesi mitä Neuvostoliitossa tapahtui?

Kansaa ei rasiteta armeijan varustamisella

Vielä marraskuussa ennen talvisodan ensimmäisiä laukauksia Suomen kansa uskoi yleisesti, ettei Neuvostoliitto hyökkäisi Suomeen. Kun kesällä 1939 Euroopan suurpoliittinen tilanne oli äärimmäisen jännittynyt, anoi Mannerheimin yleisesikunta armeijan määrärahojen nostoa 5,3 miljardiin markkaan. Rytin johtama toimikunta karsi sen 2,5 miljardiin.

Hallitus katsoi silloin, ettei armeijan varustamisesta olisi hyötyä, jos kansa nääntyisi sen aiheuttamiin rasituksiin! Risto Ryti ja J.K.Paasikivi pitivät sotaa epätodennäköisenä. Kolme päivää ennen kuin pommit putosivat Helsinkiin,  Mannerheim ehti jättää eroanomuksensa. Pommituksen alkaessa hän perui eronsa ja tuli nimitetyksi ylipäälliköksi.

Muuttuneet mielipiteet

Talvisota muutti kansan näkemystä itäisestä naapurista, olihan Neuvostoliitto hyökännyt pienen puolueettoman Suomen kimppuun. Vielä ennen talvisotaa maanpuolustustyö oli repinyt jossakin määrin sisällissodan muistoa kantavaa kansaa, mutta sodan jälkeen se alkoi jopa yhdistää sitä (Olavi K. Fält). Rauhanehdot olivat Suomelle kovat, ja Moskovassa 13.3.1940 solmittu rauha sai nimen välirauha. Suomalaiset olivat hetken helpottuneita, vaikka ajat olivat kovat. Pettymys ja epävarmuus jäyti kansaa, suurvaltapolitiikan raadollisuus oli käynyt kaikille selväksi.

Mielipiteet tai mielihalut

eivät ohjanneet presidentti Risto Rytiä, kun hän joutui ohjaamaan Suomen sotaan brittejä vastaan ja Saksan liittolaiseksi. Ryti oli anglofiili, suuri Englannin ja englantilaisuuden ystävä. Hän suhtautui karsaasti natseihin, ja koki saksalaisen kansallissosialismin vastenmielisenä. Oikeistoliberaalin Risto Rytin ”voimakumppani” oli sosiaalidemokraattinen Väinö Tanner, joka suuntautui myös länteen. Lasse Lehtinen nimittää heitä sielunkumppaneiksi kirjassaan Tanner itsenäisen Suomen mies, ja toteaa heidän olleen aikansa kansainvälisimmät miehet. Kuinka vähän kansainvälisistä verkostoista oli hyötyä silloin, kun suurvaltapoliittinen shakkiottelu oli käynnissä. Suomen kohdalla asiaa kuvasti osuvasti ajopuuteoria.

Kun 1940 Saksa miehitti Ranskan, Tanskan ja Norjan, ja kesällä Neuvostoliitto Baltian maat, olivat Suomen ystävät vähissä. Suomi haki turvaa valtioliitosta Ruotsin kanssa, mutta Neuvostoliitto kielsi sen. Vaihtoehdot olivat olemattomat, kun Ryti, Tanner ja Mannerheim ajoivat Suomen Saksan liittolaiseksi. 

Heimoaate innostajana

Jatkosodan mielialoja ohjasi täysin sotasensuuri. Suomeen kansa ei tiennyt missä mentiin. Pelko, uupumus ja epätoivo olivat yhteisiä kaikille. Enempää en tästä asiasta kirjoita, mutta ihmettelen vielä kuinka hämmentävää oli lukea kuvauksia niin Suomen hallituksen kuin kansanedustajienkin innostumisesta heimoaatteesta.

Innostukselle loi pohjaa keväällä 1941 mm. Risto Rytin näkemys, että Saksa voittaa sodan Neuvostoliittoa vastaan. Vallankamareissa pohdittiin saksalaisten suunnitelmaa jakaa Neuvostoliitto osa-valtioihin, jolloin Suomella olisi mahdollisuudet saada haltuunsa Itä-Karjala ja Kuolan alue ( ainoastaan Mannerheim ei Venäjän tuntijana uskonut siihen!). Risto Rytin ei kerrottu innostuneen heimoaatteesta, vaikka hän osallistui vasemmistososiaalidemokraatti Voionmaan kanssa keskusteluun siitä, kuinka Suomi voisi järjestää Pohjois-Venäjän sosiaalisetolot sen jälkeen kun Saksa olisi miehittänyt alueen.

Suomen valtiojohdolle tihkui tietoa juutalaisten tuhosta SS:n ylipäällikkö Heinrich Himmlerin Suomen vierailun jälkeen 1942. Himmlerin henkilääkäri Felix Kersten kertoi Rytille, että juutalaisia lähetetän paljon pois Saksasta Latviaan ja Puolaan, jossa heidät kylmästi surmataan. Mitään todisteita ei ole löydetty siitä, että Ryti oli hyväksynyt saksalaisten tuhoamispolitiikan. Saksa painosti Suomea luovuttamaan 150 juutalaispakolaista, mutta heidät päästettiin matkustamaan Ruotsiin Fagerholmin vedottua henkilökohtaisella kirjeellä pääministeri Per Albin Hanssoniin.

2021 – kukaan ei ole ilmoittanut puolustavansa sotilaallisesti Ukrainaa

Stalinin kerrotaan sanoneen J.K. Paasikivelle: ”Maantieteelle me emme voi mitään, ettekä te voi sille mitään!”. Tämä tosi asia muokkasi Suomen kansan elämää tuolloin, ja se tekee sitä yhä edelleen vuonna 2021. Tänä päivänä Ukraina on mitä suurimmassa määrin saman asian äärellä, kun Venäjä keskittää joukkojaan sen itäisen rajan tuntumaan. Vuonna 2014 alkaneen Krimin valtauksen jälkeen Venäjän sotilasjoukkojen vahvuus on siellä nyt suurimmillaan. Tiedotusvälineet ovat viime päivinä julkaisseet Ukrainan hallituksen arvion, jonka mukaan Venäjä on sijoittanut 40 000 sotilasta Itä-Ukrainan suuntaan ja toiset 40 000 Krimin niemimaan suuntaan.

Sota politiikan keinona

14.4. Kalevan uutisessa Venäjä uhittelee Ukrainaa, todetaan, että Ukrainan on turha odottaa lännen sotilaallista apua. Maanpuolustuskorkeakoulun everstiluutnantti Simo Pesu kommentoi asiaa: ”Tukijoita Ukrainalla on, mutta kukaan ei ole ilmoittautunut puolustamaan Ukrainaa”.

Uutinen päättyy toteamukseen: ”Venäjän ja Ukrainan sodan leimahtamisella olisi dramaattisia vaikutuksia myös Suomen ja Itämeren alueen turvallisuuteen. Suurvalta naapurissa (Venäjä) jatkaisi avointa sotimista politiikan yhtenä keinona”.

Mielipide ei kohtaa todellisuutta

ainakaan silloin kun puhutaan eskaloituneesta poliittisesta tilanteesta maailmassa. Tulevaisuutta voi tietysti ennustaa, mutta sen toteutumisesta ei ole takeita. Talvisodan ja jatkosodan päiväkirjat kertovat siitä, ettei edes niillä muutamilla henkilöillä, joilla oli käsissään kaikki tutkimus- ja tiedustelutieto, ollut käsitystä siitä, mihin kaikki johtaa. Päätöksiä ei voi tehdä muuten kuin niiden tietojen varassa mitä on.

Presidentti Risto Ryti otti henkilökohtaisen vastuun Suomesta hetkellä, jolloin rintama oli murtumaisillaan Neuvostoliiton suurhyökkäyksessä Karjalan kannaksella, ja solmi Joachim von Ribbentropin kanssa avustussopimuksen 26.6.1944. Sopimus oli henkilökohtainen, minkä Ryti huippujuristina tiesi laittomaksi. Hän pelasi aikaa, ja Suomeen virtasi Saksasta aseapua, joka vahvisti puolustusvoimiamme niin henkisesti kuin aineellisesti. Rytin ratkaisusta ei tiedotettu edes koko hallitukselle, se oli vain pienen sisäpiirin tiedossa. Monien vaiheiden jälkeen Ryti erosi virastaan 1.8.1944, ja Mannerheim valittiin saman tien hänen seuraajakseen poikkeuslailla. Sopimus Saksan kanssa lakkasi Rytin eroon, ja rauhansopimus Moskovassa tehtiin 19.9.1944.

Suomi pelastui miehitykseltä Risto Rytin henkilökohtaisella sopimuksella. Neuvostoliitto saneli raskaat rauhanehdot ja Rytistä tuli sotasyyllisyysprosessissa ”syytetty numero 1”. Neuvostoliitto tuomitsi kahdeksan Suomen valtakunnan johtomiestä kuritushuoneeseen, joista pisimmän tuomion, 10 vuotta lankesi Rytille (Presidentti Paasikivi armahti 3 vuoden kuluttua).

Mitä itäisen Euroopan ja Itämeren alueen jännitteinen tilanne merkitsee Suomelle? Minusta meidän pitää unohtaa kysymys, ”pitäiskö järjestää kansanäänestys Natoon liittymisestä”. Kansa ei voi sitä mitenkään tietää.

Haluan lopettaa tämän hapuilevan kirjoitelman yhteiskunnallisen todellisuuden näkemisestä Lasse Lehtisen sanoihin kirjassa Tanner itsenäisen Suomen mies

Historia kertoo meille  ainakin sen, että sattumien merkitys tapahtumien kululle on voimakkaampi kuin suurten suunnitelmien tai pontevien päätösten. Kansakunnat, jotka luulevat olevansa menossa määrättyyn tai toivottuun suuntaan, löytävät itsensä usein aivan muualta.

Kommentoi kirjoitusta alla olevalla lomakkeella. Kommentit julkaistaan tarkastuksen jälkeen.